Suomalainen, Kaarlo Petter
opettaja, 1874–1918
Kaarlo Petter Suomalainen oli opettajana Hämeenlinnan maalaiskunnan Vuorelan (Vuorentaan) kansakoulussa vuodesta 1901 lähtien. Jo pari vuotta myöhemmin hänet valittiin maalaiskunnan kuntakokouksen puheenjohtajaksi; hän johti myös kunnan kirjastoa ja verotuksen tarkastuslautakuntaa. Virkatyönsä ja kunnallisten toimiensa ohella Suomalainen oli myös muun muassa paikkakunnan lauluseuran johtaja. Sisällissodan aikana valtaa pitäneet punaiset epäilivät häntä valkoisen armeijan värväriksi ja teloittivat hänet maaliskuussa 1918.