Jussila, Kustaa Aadolf

talousneuvos, kansanedustaja, 1879–1964

Maanviljelijä Kustaa Aadolf Jussila syntyi Orivedellä, mutta viljeli vuosikymmenet Tiirinkosken tilaa Vuorentakana. Hän kuului Hämeenlinnan maalaiskunnan keskeisiin kunnallismiehiin. Hän oli ennen Tiirinkoskelle muuttoaan Vanajan kunnanvaltuustossa 1916–1923, Hämeenlinnan maalaiskunnan valtuustossa 1926–1947 kuuluen lähes koko tämän ajan myös kunnanhallitusta vastanneeseen kunnallislautakuntaan. Tuolloin Vuorentaan kylä liitettiin Vanajaan, ja sen valtuustoon Jussila kuului uudelleen vuodet 1948–1950.

Valtakunnan politiikassa hän vaikutti ollessaan IKL:n kansanedustaja 1936–1939 kuuluen muun muassa Suureen valiokuntaan. Kunnallisen ja valtiollisen toiminnan lisäksi Jussila osallistui monen yrityksen hallintoon, ja saikin 1950 talousneuvoksen arvonimen. Hän oli muun muassa Etelä-Hämeen Osuusliikkeen (EHO) hallintoneuvoston puheenjohtajana, kuului Hämeen Sähkön ja Hämeen Sanomien hallitukseen ja Vanhan säästöpankin isännistöön. Maailmansotien välisenä aikana Jussila oli Hämeenlinnan maalaiskunnan suojeluskunnan merkkimiehiä.

Kulttuuripolut

Kortteli

  • 15Kortteli 15

Jussila, Kustaa Aadolf

talousneuvos, kansanedustaja, 1879–1964

Lue lisää