Sirén, Oskari

työväen edustaja, 1869–1918

Taloudenhoitaja Oskari Sirén syntyi Hattulassa, josta tuli nuorena kaupunkiin puusepän oppiin. Itseopiskelun kautta melkoisen tietomäärän hankkinut Sirén oli Hämeenlinnan ensimmäisiä vasemmistolaisia sosialisteja, ja oli Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen johdossa 1902–1903 ja uudelleen 1914–1917.

Hänen aloitteestaan perustettiin muun muassa Hämeenlinnan Osuuskauppa, ja hänen panoksensa oli ratkaiseva, kun 1906 kaupunkiin perustettiin työväen sanomalehti Hämeen Voima, jonka taloudenhoitajana hän sittemmin pitkään toimi. Hän oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston ensimmäinen sosialistiedustaja (1904–1906) – veronmaksuun perustuvan äänioikeusjärjestelmän takia vähäväkiset eivät juuri saaneet edustajia valtuustoon.

Maltillisena työväenluokan edustajana ja pystyvänä miehenä Sirén oli monesti työväen edustajana erilaisissa kaupungin asioita hoitavissa komiteoissa. Sisällissodan aikana 1918 Sirén joutui vastentahtoisesti osallistumaan punaisen hallinnon toimiin ollen muun muassa ainoana työväestöön kuuluvana kirjanpitotaitoisena Suomen Pankin komissaarina. Vähäosaisten puolustajana ja rauhanmiehenä tunnettu Sirén kuitenkin teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä pian valkoisten vallattua Hämeenlinnan – tuota tekoa kaupunkilaiset porvarillisia piirejä myöten paheksuivat tuon ajan ilmapiirissä poikkeuksellisen näkyvästi.

Kortteli

  • 29Kortteli 29

Sirén, Oskari

työväen edustaja, 1869–1918

Lue lisää